Jäsenkirje 2/09
syyskuu 2009
Hyvä Balint-yhdistyksen jäsen!
Tätä kirjoittaessani valmistaudun lähtemään kuudenteentoista kansainväliseen Balint-kongressiin Romanian Brasovissa. Kongressin ohjelma ja abstraktit ovat luettavissa osoitteessa: http://balintcongress2009.com/.
Aiemmissa kongresseissa on tunnelma ollut lämmin ja kollegiaalinen. Paikka on luonnon keskellä vuoristossa. Albert Veress kollegoineen on nähnyt paljon vaivaa järjestelyissä. Aika ajoin haaveilen myös mahdollisuudesta järjestää Suomessa kansainvälinen Balint-kongressi, mutta realiteetti on, että nykyisessä tilanteessa se ei ole mahdollista. Tarvitaan uusia aktiivisia jäseniä ja ryhmätoimintaa. Ongelma on samanlainen myös muissa maissa, nuoria lääkäreitä on vaikea sitouttaa ryhmätoimintaan. Työpaikat ja elämäntilanteet vaihtelevat. Aika ajoin olemme pohtineet hallituksessa myös avointa ryhmää pääkaupunkiseudulla. Jos Sinua kiinnostaa osallistuminen tällaiseen ryhmän tai ryhmän ohjaaminen, ota yhteyttä hallitukseen.
Syksyn Yleislääkäripäivillä 26.11. iltapäivällä on Balint-toimintaa esittelevä pienryhmä, jota voit suositella kollegalle.
Uusien ryhmänohjaajien kouluttaminen on myös hyvin ajankohtainen asia. Olemme ottaneet yhteyttä suurimpiin lääkäriyhdistyksiin ja Lääkäriliittoon ajatuksella yhteistyössä kouluttaa lääkärityönohjaajia ja ylläpitää listaa lääkärityönohjaajista, jotta työnohjausta hakeva kollega löytäisi ohjaajan. Balint-menetelmään perehdyttäminen olisi osa tätä koulutusta, mutta tavoitteena on myös mm. työyhteisöongelmiin ja yksilötyönohjaukseen perehtyminen laajasti eri viitekehyksistä. Michael Balint oli oman aikansa edelläkävijä. Uskon, että hänen tavoitteenaan ei ollut ” museoitu ” menetelmä, vaan elävästi ajan mukana muuttuva tapa toimia potilas-lääkärisuhdetta työkaluna käyttäen.
Yhdistyksen syysseminaari pidetään Kauniaisissa 13.-14.11. ja sen otsikkona on : Elämäntarina – avain sairastamisen ja parantamisen ymmärtämiseen?
Seminaarin ohjelman ja ilmoittautumisohjeet löydät tämän jäsenkirjeen kääntöpuolelta.
Toivomme, että voit varata kalenteristasi yhden viikonlopun yhteiselle pohdinnalle ja jakamiselle.
Hyvää syksyn jatkoa!
Kristiina Toivola
Suomen lääkäreiden Balint-yhdistyksen puheenjohtaja
etunimi.sukunimi@tyonilo.fi